Pidä
huolta
Kuomastasi.

Tietoa Kuoma-Tuotteista

Tässä sivulle olemme koonneet tietoa Kuoman jalkineisiin ja lasten talviulkoiluvaatteisiin liittyen. Alla löytyy tietoa mm. oikean koon valinnasta ja hoito-ohjeita niin vaatteille kuin kengille.

Lasten kenkien sopiva koko

Kengissä on hyvä olla ainakin 1 cm ylimääräistä tilaa pituussuunnassa, jotta kenkä on mukava käytössä. Lasten kengissä suosittelemme, että pisimmän varpaan eteen jää noin 1,5 cm käynti- ja kasvunvaraa, jotta jalan kasvaessa kenkä ei jää heti pieneksi. Huomioithan, että Kuoma kenkien leveys ja laajuus vaihtelee malleittain sen mukaan, minkälainen on käytetty lesti. Esimerkiksi Kuoman Putkivarsi on reilua mitoitusta, joten noin yhtä numeroa pienempi koko vastaa yleistä kokomitoitusta. Kuoman Lumi-malli on taas noin kahta numeroa pidempi kuin yleinen kokomitoitus.

Lapsen jalkaterä kasvaa keskimäärin 2–3 numeroa vuodessa. Lasten jalka kasvaa 1-3 vuotiaana noin 1,5-2 mm/kk, 3-6 vuotiaana noin 1 mm/kk ja 6-10 vuotiaana alle 1 mm/kk. Lapsen kenkien sopivuus on tarkistettava useita kertoja vuodessa ja aina ennen kenkien uudelleen käyttöönottoa, jos kengät ovat olleet käyttämättä esimerkiksi kesän tai talven ajan.

Kuoma Putkivarren koko ja lapsen ikä (suuntaa antava mitoitus):
Koko 20-21 noin 1-1,5 vuotiaalle
Koko 22-23 noin 1,5-2 vuotiaalle
Koko 24-25 noin 2-3 vuotiaalle
Koko 26-28 noin 3-5 vuotiaalle
Koko 29-30 noin 5-6 vuotiaalle
Koko 31-32 noin 6-7 vuotiaalle
Koko 33-34 noin 7-8 vuotiaalle
Koko 35-36 noin 9-10 vuotiaalle
Koko 37-39 noin 10 vuotiaasta ylöspäin

Kuoma Lumi-mallin koko ja lapsen ikä (suuntaa antava mitoitus):
Koko 23-24 noin 2-3 vuotiaalle
Koko 25-27 noin 3-5 vuotiaalle
Koko 28-29 noin 5-6 vuotiaalle
Koko 30-31 noin 6-7 vuotiaalle
Koko 32-33 noin 7-8 vuotiaalle
Koko 34-35 noin 9-10 vuotiaalle

Tarkemmat mitat löydät alla olevasta Lasten kenkien koot taulukosta (linkki alla). Sivulla on myös aikuisten kenkien koot taulukko. Taulukoiden pituus ja leveys tarkoittaa kenkien sisätilavuuden mittoja, ei pohjallisen mittoja. 


Vaatteiden sopiva koko

Sopiva lastenvaatekoko löytyy parhaiten, kun mittaat lapsen pituuden sekä rinnan-, vyötärön ja lantionympäryksen. Vertaamalla saatuja mittoja lastenvaatteiden kokotaulukossa ilmoitettuihin kokonumeroihin, ovat vaatteet melko varmasti istuvat ja mukavat lapsen yllä!

Tarkemmat mitat löydät alla olevasta Lasten vaatteiden koot taulukosta (linkki alla).



Tuotteiden käyttö ja elinkaari

Kuoma-tuotteet on suunniteltu kestämään käyttöä. Huolehtimalla ja huoltamalla Kuoma-kenkiäsi voit pidentää käyttöikää entisestään.

Tuotteiden hoito-ohjeet

Jotta Kuoma kenkäsi kestävät hyväkuntoisena, niitä täytyy hoitaa, kuten kaikkia muitakin kenkiä. Pintamateriaalina Kuoma-kengissä ovat pääasiassa vettä ja likaa hylkiväksi käsitelty pintakangas, tekstiili, huopa ja aidot nahat. Pohjamateriaalina on polyuretaani (PU). Tutustu Kuoma jalkineiden hoito-ohjeisiin, jotka löytyvät joko tuotekortista tai tuotteessa kiinni olevasta pesuohjelapusta (esim. kengissä kengän sisällä varressa). Noudata aina tuotteesi mukana tulevia hoito-ohjeita. Säilytä Kuoma jalkineesi puhdistettuna huoneenlämmössä, näin ne pysyvät hyvässä kunnossa pitkään. Kuoma jalkineita ei saa kuivattaa patterin päällä. Myös lattialämmitys voi vaurioittaa kengän pohjamateriaalia. Tähän alle olemme keränneet kenkien ja vaatteiden hoito-ohjeita.

TALVIKENGÄT

Kangaspintaiset kengät
(esimerkiksi Putkivarsi, Lady, Universal): Pesuohjelapulla merkityt talvijalkineet voidaan myös pestä huolellisesti ohjeita noudattaen: pesulämpötila enintään 30 astetta, kuten myös kuivaus. Älä käytä huuhteluainetta tai rumpukuivausta. Poista pohjallinen ennen pesua. Vettä- ja likaahylkivyyskäsittelyn uusinta tarkoitukseen sopivilla suihkeilla erityisesti pesun jälkeen auttaa säilyttämään tuotteen hyvät ominaisuuden pidempään. On tärkeää noudattaa ohjelämpötiloja, koska esimerkiksi kuivaus liian kuumassa kuivauskaapissa voi aiheuttaa vaurioita päällis- ja pohjamateriaaliin.

Pehmeävartiset saappaat ja Lumi mallit (esimerkiksi Gloria, Alice, Lumisatu, Lumilyhty jne.): Puhdistukseen suositellaan kosteaa kangasta, jolla puhdistetaan lika jalkineista. Saappaat voidaan pestä käsin enintään 30 asteen lämpötilassa. Konepesua ja rumpukuivausta ei suositella. Poista pohjallinen ennen pesua. Kuivaus ilmavassa paikassa.

Huopakengät: Villahuovasta valmistetut kengät puhdistetaan harjaamalla. Huopakenkiä ei voi vesipestä. Jos huopakengät kastuvat, ne voivat kutistua. Huopakengät on kuivatettava huoneenlämmössä ilmavassa paikassa. Pohjallinen kannattaa ottaa pois ja laittaa kengän sisään esimerkiksi paperia joka imee kosteutta.

Nahkakengät: Suosittelemme, että nahkakengät käsitellään nahanhoitoaineella ennen käyttöönottoa. Puhdistukseen käytetään puhdistussientä tai -harjaa, ja puhdistuksen jälkeen suojakäsittely uusitaan. Kostuneet nahkakengät kuivataan huoneenlämmössä ilmavassa paikassa. Pohjallinen kannattaa ottaa pois kuivumisen ajaksi. Kostuessaan nahka saattaa värjätä. 

KESÄKENGÄT

Nupukkinahkaiset kengät:
Nupukkinahka on samettisen pehmeä ja hienojakoinen nahkamateriaali. Mikäli nupukkinahkainen jalkine likaantuu ja kastuu, odota, että se kuivuu. Tämän jälkeen harjaa kenkä pehmeällä kenkäharjalla puhtaaksi. Liian karkea harja kuluttaa pehmeää nupukkipintaa ja voi haalistaa nahan väriä. Nupukkinahkaisen jalkineen pinta on hyvä suihkuttaa suojasuihkeella 2-3 kertaan. Suojasuihke auttaa siihen, että nahka ei ime kosteutta itseensä, jolloin jalkasi eivät kastu. Suihke suojaa myös nahkapintaa lialta, jolloin lika ei imeydy nahkaan ja se on helpompi pitää puhtaana. Kuinka usein suojasuihkutus tulee uusia riippuu siitä, onko jalkine päivittäisessä vai harvassa käytössä. Lisäksi nupukkinahkaa voi hoitaa nupukille, mokalle tai haljakselle tarkoitetulla hoitoaineella. Nupukkinahkaiset kengät eivät kestä vesipesua.

Nahkakengät: Kuoman nahkakengät on käsitelty vettä ja likaa hylkiväksi. Suosittelemme, että nahkakengät käsitellään nahanhoitoaineella ennen käyttöönottoa. Puhdistukseen käytetään puhdistussientä tai -harjaa, ja puhdistuksen jälkeen suojakäsittely uusitaan. Kostuneet nahkakengät kuivataan huoneenlämmössä ilmavassa paikassa. Pohjallinen kannattaa ottaa pois kuivumisen ajaksi. Kostuessaan nahka saattaa värjätä.

Tekstiilipintaiset kengät: Puhdistukseen suositellaan kosteaa kangasta, jolla lika voidaan pyyhkiä jalkineesta. Tekstiilipintaiset kengät eivät kestä vesipesua.

VAATTEET

Lasten ulkoiluvaatteiden puhdistukseen suosittelemme kosteaa kangasta, jolla puhdistetaan lika vaatteen pinnalta. Vaatteet on valmistettu 100% polyesteristä ja ne voidaan pestä pesukoneessa max. 40 asteen lämpötilassa. Kuivaus huoneenlämmössä tai kuivauskaapissa max 40 astetta. Ei rumpukuivausta. Noudatathan huolellisesti vaatteiden pesuohjetta.

PU-POHJA

PU eli polyuretaani. Polyuretaania käytetään paljon jalkineiden ulkopohjamateriaalina. Kuomalla käytetään PU:ta koska sillä on hyvät iskunvaimennusominaisuudet. Materiaalina PU on myös kevyttä sekä joustavaa ja se kestää kulutusta hyvin. PU-pohjaisten jalkineiden kausisäilytyksessä tulee kiinnittää huomiota säilytystapaan. Valitse kenkälaatikko muovipussin sijaan. Muovipussi on niin tiivis, ettei PU-pohjiin kertynyt kosteus pääse haihtumaan. Tämä taas aiheuttaa reaktion, jossa PU reagoi kosteuden kanssa, molekyylit pilkkoutuvat ja samalla muodostuu happoa, joka hajottaa kengän pohjaa. Kenkälaatikossa kosteus pääsee haihtumaan. Samasta syystä kenkiä kannattaa käyttää säännöllisesti, koska kävellessä pohjiin syntyy kitkaa, joka muodostaa lämpöä. Lämpö taas haihduttaa kosteutta pohjista, jolloin happoa ei pääse syntymään eli pohja pysyy hyvänä. Eli kenkiä käyttämällä ja oikealla säilytystavalla estät siis PU-pohjien haurastumista ja pidennät kenkiesi käyttöikää!
PU-pohja ei siedä hyvin lämpötilan vaihteluja, joten niitä ei kannata kuivattaa lattialämmityksen tai patterin päällä. Esimerkiksi pakkassäällä ulkoa sisälle tullessa Kuoma kenkien kannattaa antaa kuivua huoneenlämmössä. Pohjallisten poisto nopeuttaa kuivumista.

LÖYDÄ UUSIA SUOSIKKEJA

TUTUSTU VALIKOIMAAN

Kuoma
kaikkiin
hetkiin.