Ajankohtaista tuotteidemme valmistuksesta ja valmistusketjusta

Kuoma kehittää toimintaansa ja lisää vastuullisuusviestinnän läpinäkyvyyttä

Tänään 29.5.2026 mediassa on julkaistu Kuomaa käsittelevä juttu, jossa käsitellään yhtiön vastuullisuutta, toimitusketjua ja tuotteiden valmistusta. Haluamme kertoa avoimesti tuotteistamme ja niiden valmistuksesta. Meille on tärkeää, että kuluttajat, asiakkaat ja muut sidosryhmät saavat toiminnastamme oikean ja selkeän kuvan. Siksi tulemme avaamaan tuotteidemme valmistusta, toimitusketjua ja vastuullisuustyötä aiempaa täsmällisemmin.

Kuoma on suomalainen perheyritys ja kenkävalmistaja, jonka tuotteissa yhdistyvät kotimainen työ ja kansainvälinen toimitusketju. Suomalainen työ ry on myöntänyt meille Avainlippu-merkin. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä ja osaamisesta, ja se kertoo luotettavasti siitä, että tuote on valmistettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että suurin osa valmistuksen kustannushyödyistä jää Suomen eduksi: kotimainen valmistus tuo työpaikkoja ja verotuloja, joilla rahoitetaan yhteisiä palveluja ja hyvinvointia.

Meille kotimaisena perheyrityksenä suomalaisuus, kotimainen tuotanto ja työllistäminen on tärkeää nyt ja jatkossakin. Olemme sitoutuneet suomalaiseen valmistukseen investoimalla vahvasti kotimaiseen tuotantoomme. Globaali rakennemuutos on muovannut alaa myös Suomessa ja kansainväliset toimitusketjut ovat osa nykypäivää. Myös meillä Kuomalla on kansainvälisiä kumppaneita ja alihankkijoita, joita hyödynnämme tuotteidemme valmistuksessa. Yhteistyökumppaneiden kanssa toimiminen mahdollistaa laajemman tuotevalikoiman, erityisosaamisen ja kustannustehokkuuden. 

Kuomassa on käynnissä laaja muutosprosessi.

Uudistamme yhtiön strategiaa, tuotantoa ja johtamista. Olemme käynnistäneet strategiatyön vuosille 2026–2028, vieneet tuotantoon jatkuvan parantamisen malleja, modernisoineet tuotantoa ja valmistelleet tehtaan siirtämistä Mäntyharjuun viimeistään elokuussa. Samalla olemme kehittäneet toimitusketjuja, lisänneet vastuullisuuden ja laadun läpinäkyvyyttä sekä uudistaneet raportointia ja päätöksentekoa.

Tavoitteemme on rakentaa Kuomaa vaiheittain entistä vahvemmaksi, läpinäkyvämmäksi ja kansainvälisesti kilpailukykyisemmäksi yhtiöksi. Vastaamme mielellämme aihetta koskeviin kysymyksiin ja jatkamme työtä sen eteen, että toimintamme, tuotteemme ja viestintämme vastaavat mahdollisimman hyvin asiakkaiden ja kuluttajien odotuksia.

Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme asiakaspalvelu@kuoma.fi