Lasten kenkien sopiva koko
Kengissä on hyvä olla ainakin 1 cm ylimääräistä tilaa pituussuunnassa, jotta kenkä on mukava käytössä. Lasten kengissä suosittelemme, että pisimmän varpaan eteen jää noin 1,5 cm käynti- ja kasvunvaraa, jotta jalan kasvaessa kenkä ei jää heti pieneksi. Huomioithan, että Kuoma-kenkien leveys ja laajuus vaihtelee malleittain sen mukaan, minkälainen on käytetty lesti. Esimerkiksi Kuoman Putkivarsi on reilua mitoitusta, joten noin yhtä numeroa pienempi koko vastaa yleistä kokomitoitusta. Kuoman Lumi-malli on taas noin kahta numeroa pidempi kuin yleinen kokomitoitus.
Lapsen jalkaterä kasvaa keskimäärin 2–3 numeroa vuodessa. Lasten jalka kasvaa 1–3 vuotiaana noin 1,5–2 mm/kk, 3–6 vuotiaana noin 1 mm/kk ja 6–10 vuotiaana alle 1 mm/kk. Lapsen kenkien sopivuus on tarkistettava useita kertoja vuodessa ja aina ennen kenkien uudelleen käyttöönottoa, jos kengät ovat olleet käyttämättä esimerkiksi kesän tai talven ajan.
Kuoma Putkivarren koko ja lapsen ikä (suuntaa antava mitoitus):
Koko 20–21 noin 1–1,5 vuotiaalle
Koko 22–23 noin 1,5–2 vuotiaalle
Koko 24–25 noin 2–3 vuotiaalle
Koko 26–28 noin 3–5 vuotiaalle
Koko 29–30 noin 5–6 vuotiaalle
Koko 31–32 noin 6–7 vuotiaalle
Koko 33–34 noin 7–8 vuotiaalle
Koko 35–36 noin 9–10 vuotiaalle
Koko 37–39 noin 10 vuotiaasta ylöspäin
Kuoma Lumi-mallin koko ja lapsen ikä (suuntaa antava mitoitus):
Koko 23–24 noin 2–3 vuotiaalle
Koko 25–27 noin 3–5 vuotiaalle
Koko 28–29 noin 5–6 vuotiaalle
Koko 30–31 noin 6–7 vuotiaalle
Koko 32–33 noin 7–8 vuotiaalle
Koko 34–35 noin 9–10 vuotiaalle
Tarkemmat mitat löydät alla olevasta Lasten kenkien koot taulukosta (linkki alla). Sivulla on myös aikuisten kenkien koot taulukko. Taulukoiden pituus ja leveys tarkoittaa kenkien sisätilavuuden mittoja, ei pohjallisen mittoja.
Vaatteiden sopiva koko
Sopiva lastenvaatekoko löytyy parhaiten, kun mittaat lapsen pituuden sekä rinnan-, vyötärön ja lantionympäryksen. Vertaamalla saatuja mittoja lastenvaatteiden kokotaulukossa ilmoitettuihin kokonumeroihin, ovat vaatteet melko varmasti istuvat ja mukavat lapsen yllä!
Tarkemmat mitat löydät alla olevasta Lasten vaatteiden koot taulukosta (linkki alla).